torstai 19. huhtikuuta 2012

FoodDetective- ruokayliherkkyystesti

Mielenkiinnolla hain tänään Katriinan kaupasta ruokayliherkkyystestin. Tästä on kirjoittanut mm. Dreamfitin Anu. 
Minulla ei ole todettu koskaan mitään allergiaa.
Raskauksien myötä olen saanut kaverikseni kummallisia kevätoireita, sekä kaveruus omenaan on muuttunut kutinaksi.



Lukiessani viimeaikoina paljon erilaisista ruokavalioista mielenkiinto itselle sopivaan ja räätälöityyn ravintoon on herännyt entistä vahvempana.
Nykyisessä kiireen täyttämässä elämässä on jotenkin luonnollista kuunnella omia kehon tuntemuksia. Niin ravinnossa, liikunnassa kuin kaikessa muussakin.






Tuntemusten lisäksi on mukava saada vähän "faktaakin", "-nipsukoissa siksi, että mielestäni tämä on hyvä tienviitta, ei kiveen kirjoitettu ehdoton ja absoluuttinen totuus.
On mukava saada raameja mitä voisi kokeilla välttää ja tulkita kehon oireita paremmin.


Testituloksessa ainut selvä pimpula nousi kohdallani kananmunan kohdalle ja sen olen huomannutkin. Etenkin kananmuna pelkästään syötynä aiheuttaa mahaan omituista tunnetta, mahdollisesti myös väsymystä.

Alla olevassa testilaatassani Pampula 14 tarkoittaa kananmunaa, vieressä haalena on 13, joka tarkoittaa ohjeiden mukaan lievää reaktiota eli voin tarkkailla mitä lehmän maito aiheuttaa minulle-aiheuttaako mitään.





Tämä yllä oleva testi maksoi tarjouksessa noin. 60€ ja netistä saa tilattua myös tätä samaista kotilaboratoriota. Sekä kotimaasta, että rajojen ulkopuolelta.


Testi oli suhteellisen helppo toteuttaa. Olen kärsimätön ohjeiden lukija ja vähällä meinasi mennä pieleen kun veri ei lentänytkään entiseen malliin. Onneksi tuossa laatassa oli laadunvarmennustäplä, joka kertoi, että testin tulos on luotettava ja ilmeisesti blondikin suoriutuu monesta purkista ja sekoitteluista :)
Ps. kävin ystäväni kanssa Biosignature-mittauksessa, haluatteko kuulla tästä aiheesta?



3 kommenttia:

  1. Hei, muistatko paljonko tuo yliherkkyystesti maksoi? Tekisi mieli itselläkin kokeilla sitö. Ja Biosignature -mittaus on täälläkin ollut tovin mielessä. Olen nyt ensin kallistunut ihan vaan InBody-mittaukseen, kun se on aika edullinen ja tehtävissä helposti myös täällä Jyväskylässä :)

    VastaaPoista
  2. Heippa,
    Maksoin tosi vähän (noin 60€) tästä testistä, sillä meidän Katriinan kauppa lopettaa täällä Seinäjoella ja koko varasto on vähintään -30%. Normaalihinta tälle testille taitaa olla noin 80€, mutta koikeileppa toimittaisiko www.amazon.co.uk Suomeen, niillä näytti olevan tätä valikoimassa.
    Suomenkieliset ohjeet olivat tosi hyvät, niistä kyllä pulittaa sen 10€, jos englanti ei luista :)
    Jos englanti sujuu niin minulla on ainakin hyvät kokemuksen Amazon toimituksista.

    T:Heidi

    VastaaPoista
  3. Ai niin jäi ihan unholaan tuo kehokoostumus kommenttisi. Itselleni oli ihan riittävä kehokoostumustieto Omronin kehokoostumusanalyysillä tehtynä vielä viime vuoden, joten ymmärrän kyllä valintasi :)
    Ystäväni kanssa pyysimme tarjouksen 3:n kerran Biosignaturemittauksesta, ja se ei ollut mikään ihan päätä huimaava. Saimme vielä neuvoteltua maksun kahteen osaan. Sillä meillä, kuten sinullakin, tulee vielä matkakulut tuon mittauksen päälle. Sen vuoksikin oli mukava mennä ystäväni innostumisen vanavedessä + jakaa vielä matkakulut.

    T:Heidi uudestaan

    VastaaPoista