sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Mehustusta

Olen luvannut kertoa miten uusi mahtava koneeni valmistaa mehua.

Mehuun käytän yleensä pohjana porkkanaa, joka on yksi lempimauistani.
Yleensä mehusta löytyy myös sitruuna sekä omena.

Muuten laitan mehuun mitä jääkaapista löytyy,
pinaattia, selleriä, ananasta, tomaattia, kurkkua...

Laitteeni on Wilfan tuoremehuprässi Juicemaster SJ-150W.
Kooltaan laite on aika suurikokoinen, mutta kaapissa vie yllättävän vähän tilaa.
Mehun puristuksessa pehmeät aineet täytyy puristaa ensin,
mm. omena soseutuu kovasti. Mutta tämä laite kyllä puristaa kaikki mehut näistä aineksista. Esim. omenan jälkeen porkkana jauhaa vielä omenan jäämistä viimeisetkin mehutipat talteen :)

"Jäte" mikä truuttautuu poisto aukosta, on todella kuituista, olenkin laittanut tämän mm. lihapullien sekaan. En roskikseen.


Laite on mukavan hiljainen.
Ihan ainut miinus on syöttö aukon pienuus. Sen olisin toivonut olevan hiukan isompi.

Mutta mehu tehdas on kyllä nauttinut tuotoksistaan!



Kuva täältä

Ps, jos olet innostunut aiheesta
Voimaannu messuilla on Petra Sippolan luento aiheesta.

Käyhän kurkkaamassa, aion kyllä itse tuonne lompsia.


Haaste Heidiltä

Saimme tämän kivan haasteen Heidiltä  :)

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 Asiaa minusta... joita et viela tiennyt...

1. Unelmalajini on aina ja ikuisesti voimistelu, harrastin sitä 13-vuotta
2. Olen asunut Pohjanmaan lisäksi: Oulussa, Pirkanmaalla, Walesissa sekä kehä kolmosen sisäpuolella.
3. Pohjanmaalta en kuitenkaan muuttaisi kovinkaan hevillä minnekkään
4. Olen kuitenkin haaveillut aina ulkomailla asumisesta
5. Lämmittelen juoksuharrastustani
6. Rakastan matkustamista.
7. Kaksi ensimmäistä Thaimaa-matkaa ei vielä kolahtanut, 
8. Kolmas Thaimaan reissu lämmitti sydämeni maalle, olisin voinut jatkaa kolmen viikon lomaa aina vaan.
9. Olen ilmottautuntu toukokuun juoksutapahtumaan (!)
10. En ole joukkuelajien ystävä.
11. Nautin mökkioloista, mökillämme ei tarkoituksella ole sähköjä =ihana hiljaisuus 

Ja Heidin (on The Go blogista)  kysymykset!


1. Mika saa sinut liikkumaan?
Hyvän olon tunne. Oma aika itselle.
2. Ja mika jaamaan sohvalle?
Suomeksi sanottuna laiskuus. Piste.
3. Paras treenimuoto? 
Kahvakuula & Jooga
4. Treenaatko mieluummin sisalla vai ulkona?
Sekä että, tällä hetkellä sisällä.
5. Noudatatko erikoisruokavaliota?
En, mutta kilpirauhasen vajaatoiminnan myötä olen karsinut valkoisia jauhoja ravinnostani.
6. Lempi ruoka?
Erilaiset salaatit. 
Kunnon pihvi & vihannekset.
7. Miten maarittelet hyvinvoinnin? Mika saa sinut voimaan hyvin?
Kokonaisvaltainen hyväolo. Sekä kroppa että päänuppi voivat hyvin, on omaa hyvänolontunnetta.
Minut saa voimaan hyvin se, että tiedän "eläväni" oikein. Kohtelen yleensä ihmisiä sen mukaan miten haluaisin, että minua kohdellaan ( olipas jeesustelua).
Urheilu antaa mieletöntä buustin.
Samoin säännöllinen elämänrytmi tekee hyvän olon.
8. Paras tapa rentoutua?
Sauna
9. "Hulluin/vaarallisin" urheilumuistosi?
apua, vältän vaarallisia tilanteita.
Hevosen selästä putoaminen ( vihaan kaatumista ja tippumista!), en ole ratsastanut tämän jälkeen.
10. Tavoitteesi talle vuodelle?
Painon pudottaminen
11. Mista saat inspiraation?
Ihanista blogeista


tiistai 22. tammikuuta 2013

Tunnustus- kiitos Jenni!


Ihanaa, Jenni, kiitos :)



Tunnustus annetaan suhteellisen uusille blogeille, joilla on lukijoita alle 200.
Tunnustuksen säännöt ovat tällaiset:

  • Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta sait tunnustuksen.
  • Valitse viisi ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
  • Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin
Itse jaan tunnustuksen seuraaville blogeille: 



sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Jos on aikaa vain yhteen

Tämä on henk. kohtainen kuulalemppariliikkeeni.
Tee etuheilautuksia lämmitykseksi ja tätä päälle.
Tämä tuntuu kyllä koko kropassa :) 
Huom. kuva lainattu....



kuva täältä

Source: list09.com via Breeann on Pinterest

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Olen voittanut.....

Tuoremehuprässi SJ-150A Alumiini
kuva lainattu täältä,klik.

.....
tsadaa,
MEHUPURISTIMEN!

Onnellinen minä!

Ihan varmasti vanha puristin saa väistyä tämän tieltä,
ja kertoilen kokemuksia kunhan saan koneen käsiini.
Jos hiniöit omaa vastaavaa mm.  täältä löytyy.

Palkinto oli Petra Sippolan facebook joulukalenteriarvonnan tulos.
Äitini sanoin, kun jotakin oikein kovasti haluaa- sen myös saa :)
Kerrankin onni potkaisi.

Jos olet yhtä hurahtanut kuin minä näihin mehutouhuihin,
käyhän vilaasemas osuuko nämä päivät kalenteriisi:
lisätietoja voit luikkia yllä olevan linkin kautta.

Toivon pääseväni itse mahd. pian oppiin :)



torstai 3. tammikuuta 2013

mössöjen pauloissa

Olen tehnyt vuoden jokaisena päivänä mehua (hih).

Tässä yhden kokeilun tulos ja aineksia. Alkumetreillä mentiin tämän suuntaisilla aineksilla.
Nyt melkein joka mehusta löytyy omenaa & sitruunaa, sekä näiden lisäksi vaihtelevaa kasviskuntaa.





Sitruuna oikeasti toimii erittäin hyvin mehun yhtenä ainesosana. En pidä yleensä missään muodossa sitruunasta, mutta mehussa taittaa maut jostain kumman syystä toisiin sopiviksi.

Loistovinkki lapselle tarjotessa idean myynnissä oli tuolla brittisivulla,
älä näytä mitä laitat mehuun, näin saat mehun paremmin kaupan. 

Kurkkaa täältä lisää pieniä vinkkejä klik.

Smootien laitoin muuten tänään:
mangoa pakasteesta
pinaattia
banaania
omenaa
basilikaa

suosittelen!



Tässä muuten ihana voide nuutuneelle iholle.
Ihana ystäväni huolehtii, että tämä mamma pysyy fressinä ainakin kasvoilta :)

Prodigy Powercell - Skincare - Helena Rubinstein
kuva lainattu täältä.





tiistai 1. tammikuuta 2013